Europarlamenttivaalit 7.6.2009
Europarlamenttivaalit toimitetaan sunnuntaina 7.6.2009. Ennakkoäänestys on kotimaassa 27.-30.5. ja 01.-02.6. ja ulkomailla 27.-30.5. Ennakkoäänestystä ei toimiteta helluntaipäivänä sunnuntaina 31.5.
Äänioikeustiedot määräytyvät 17.4.2009 ja äänioikeusrekisteri on perustettu 22.4.2009.
Äänioikeus
Vuoden 2009 europarlamenttivaaleissa äänioikeutettu on asuinpaikkaan katsomatta jokainen Suomen kansalainen, joka viimeistään vaalipäivänä täyttää 18 vuotta. Äänioikeutettuja ovat siis 7.6.1991 ja sitä aikaisemmin syntyneet Suomen kansalaiset. Äänioikeutettu on myös muun Euroopan unionin jäsenvaltion kansalainen, joka viimeistään vaalipäivänä täyttää 18 vuotta ja jolla on kotikuntalaissa tarkoitettu kotikunta Suomessa 17.4.2009, jollei hän ole menettänyt äänioikeuttaan siinä unionin jäsenvaltiossa, jonka kansalainen hän on. Äänioikeuden edellytyksenä kuitenkin on, että hän on viimeistään 19.3.2009 ilmoittautunut äänioikeusrekisteriin Suomessa.
Väestörekisterikeskus laatii jokaiselle äänioikeusrekisteriin otetulle henkilölle ilmoituskortin ja lähettää kortit viimeistään torstaina 14.5.2009 niille äänioikeutetuille, joiden osoite on tiedossa.
Henkilöllisyyden todistaminen
Ilmoittautuessaan äänestämään äänestäjän on esitettävä riittävä selvitys henkilöllisyydestään. Säännönmukaisessa tapauksessa äänestäjän tulee esittää henkilöllisyystodistus tai muu valokuvalla varustettu henkilöllisyyden osoittava asiakirja, esim. ajokortti, passi, poliisin antama henkilökortti, kuvallinen kela-kortti. Tällaista asiakirjaa äänestäjältä ei kuitenkaan ole ehdottomasti vaadittava, jos hänen henkilöllisyytensä muutoinkin on varmasti todettavissa. Henkilöllisyyden todistamiseen eivät kelpaa esim. kuvaton kela-kortti, kirjastokortti, opiskelijakortti, tai (pelkästään) ilmoituskortti.
Henkilö, jolla ei ole henkilöllisyyttä osoittavaa asiakirjaa, voi saada poliisilaitokselta väliaikaisen henkilökortin äänestämistä varten. Tällaisessa tapauksessa henkilökortista ei peritä maksua, mutta korttia haettaessa on oltava mukana passikuva. On kuitenkin huomattava, että väliaikaista henkilökorttia ei anneta niille äänestäjille, jotka ovat esimerkiksi unohtaneet henkilöllisyystodistuksensa kotiin.
Ennakkoäänestys
7.6.2009 pidettävien europarlamenttivaalien ennakkoäänestys tapahtuu 27.5.-30.5. ja 1.6.–2.6.2009 välisenä aikana. Viitasaaren kaupungin alueella toimiva ennakkoäänestyspaikka on Viitasaaren kaupungintalo, Keskitie 10, 44500 Viitasaari, puh. 014-459 7502. Ennakkoäänestysajat ovat seuraavat:
| 27.5. – 29.5.2009 |
klo 9.00-18.00 |
| 30.5.2009 |
klo 10.00-14.00 |
| 01.6. – 02.6.2009 |
klo 9.00-18.00 |
Kotiäänestys
Äänioikeutettu henkilö, jonka kyky liikkua tai toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestys- eikä ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia, saa äänestää ennakolta kotonaan siinä kunnassa, joka on merkitty äänioikeusrekisteriin hänen kotikunnakseen.
Henkilön, joka haluaa äänestää ennakolta kotonaan, on ilmoitettava siitä kirjallisesti tai puhelimitse viimeistään tiistaina 26.5.2009 ennen klo 16.00 kotikuntansa keskusvaalilautakunnalle. Ilmoituksen voi tehdä äänestäjän puolesta tämän valitsema henkilö. Ilmoitus tulee tehdä osoitteella Viitasaaren kaupungin keskusvaalilautakunta, Keskitie 10, 44500 Viitasaari tai puhelimitse 014-459 7500.
Laitoksissa toimitettavasta ennakkoäänestyksestä ilmoitetaan asianomaisiin laitoksiin lähetettävällä kuulutuksella.
Vaalipäivän äänestys
Europarlamenttivaalit toimitetaan sunnuntaina 7.6.2009 klo 9.00 – 20.00 Viitasaaren kaupungissa seuraavilla äänestyspaikoilla:
| Äänestysalue |
Äänestyspaikka |
| 1. Pohjoinen äänestysalue |
Viitasaaren yläaste, Urheilutie 5, Viitasaari |
| 2. Eteläinen äänestysalue |
Viitasaaren kaupungintalo, Keskitie 10, Viitasaari |
| 3. Itäinen äänestysalue |
Kymönkosken koulu, Hanhiniementie 9, Kymönkoski |
| 4. Läntinen äänestysalue |
Huopanan koulu, Keihärinkoskentie 7, Keihärinkoski |
Äänioikeutettu saa äänestää vain siinä äänestysalueessa (äänestyspaikassa), joka on merkitty äänioikeusrekisteriin hänen kohdalleen. Kunkin äänestäjän äänestyspaikka on merkitty äänestäjälle postitettuun ilmoituskorttiin.
YHTEYSTIEDOT:
Keskusvaalilautakunnan sihteeri Tiina Honkanen, puh. 044-459 7301, sähköposti tiina.honkanen@viitasaari.fi .
Oikeusministeriön vaalisivuilla www.vaalit.fi on mm. yleistietoa vaaleista, ohjeita äänestämisestä ja vaaliviranomaisten yhteystietoja.
Oikeusministeriöllä on äänestäjiä varten maksuton palvelunumero 0800-1-57575. Äänestäjä voi tiedustella numerosta mm. ennakkoäänestyspaikkojen osoitteita ja aukioloaikoja sekä siitä annetaan myös keskeisimpiä äänestysohjeita (mm. henkilöllisyyden todistaminen).
VIITASAAREN KAUPUNGIN KESKUSVAALILAUTAKUNTA
|