Sähköinen asiointi


Sähköinen asiointi

Wiitaunionin terveyskeskuksessa on otettu käyttöön sähköisen asioinnin mahdollisuus osassa terveyspalveluita. Kuntalainen voi asioida palveluissamme sähköisesti henkilökohtaisia pankkitunnuksia, mobiilivarmennetta tai HST-korttia käyttämällä. Sähköinen asiointi edellyttää asiakkaan/potilaan sähköisen asioinnin suostumusta, jonka voi tehdä sähköisesti eTerveyspalvelussa (linkki palveluun alla) tai vastaanottokäynnin yhteydessä.

Sähköistä asiointia kehitetään ja laajennetaan asteittain. Tällä hetkellä kuntalaiset saavat kaikista terveyskeskukseen varatuista vastaanottoajoista ajanvarausmuistutuksen yksi ja kolme päivää ennen vastaanottoa. Kuntalaisilla on mahdollisuus myös varata aikoja terveydenhoitajien vastaanotoille eTerveyspalvelun kautta seuraaviin yksiköihin:

Työterveyshuoltoon
Aikuisneuvolaan
Perhesuunnitteluneuvolaan
Lastenneuvolaan
Kouluterveydenhoitajalle

Tarkemmat palvelutuotteet ovat näkyvissä eTerveyspalvelussa. Terveydenhuollon ammattihenkilö voi lähettää eTerveyspalvelun kautta teksti-ja verkkoviestejä asiakkaille/potilaille, jotka ovat antaneet suostumuksen sähköiseen asiointiin. eTerveyspalvelu sisältää myös lomakepalvelun, mikä mahdollistaa asiakkaalle/potilaalle esitietolomakkeiden täyttämisen ja lähettämisen sähköisesti. Toisen puolesta asiointiin tarvitaan sähköisen asioinnin valtuutus.

eTerveyspalveluun

 

Tiedostot

eTerveyspalvelun asiakasohje

Valtuutus alle 12-vuotiaan puolesta asiointiin

Valtuutus 12-18 -vuotiaan puolesta asiointiin

Valtuutus yli 18 -vuotiaan puolesta asiointiin

Puolesta asioinnin peruuttaminen