Valon Viitasaari

Suuren suosion kerännyt Valon Viitasaari -tapahtuma järjestetään myös vuonna 2023, lokakuussa. Viitasaaren kaupungin kulttuuripalveluiden kolmannen kerran järjestämässä tapahtumassa nähdään jälleen uusia kohteita ja uudenlaista ohjelmaa. Valoteoksia ja erilaista ohjelmaa koettavana keskiviikosta lauantaihin 11.-14. lokakuuta.

Selvänä erona aiempiin vuosiin valotapahtuman sisällössä on se, että ensi kertaa nähtävää on myös keskustaajaman ulkopuolella. Lokakuun pimeydessä valoteosta ”Lux Huopanankoski” pääsee ihailemaan nimensä mukaisesti kaupungin länsiosassa. Huopanankosken Koskiraitilla on myös ohjelmaa perjantaina.

Kansainvälistä valoa tapahtumaan tulee Maro Avraboun ja Dmitri Xenakiksen The Uprooted-teoksen muodossa, joka nähdään torinrannassa.

Keskusta-alueella valoteoksia nähdään myös Porthanin puistossa, kääntösillalla sekä näyteikkunoissa.

Ohjelmalliseen sisältöön kuuluvat pimeän taivaan tähtiretki sekä valomaalaus-työpaja. Viime vuoden tapaan kirkossa kuullaan musiikkia.

Keskustan liikkeissä on tpahatuman aikana pidennettyjä aukioloaikoja ja valoteemaista ohjelmaa, lisätiedot verkkosivuilla ja yritysten omissa kanavissa.

OHJELMA

LUX HUOPANANKOSKI – Vuoden 2023 pääkohde
Koski valaistuna PE 13.10. ja LA 14.10. klo 18–24
 
Ohjelmaa Koskiraitilla perjantaina klo 19 alkaen
• avauskoskenlasku / Ville Varis
• musiikkia / Sheila Bernal, Nico Rimbacher, Harri Siljala
• lapsille kummituskammarit
 
Kioski avoinna molempina iltoina valaisun ajan
 
Maksuton valobussi perjantaina: Kurkela noin 17.50 – linja-autoasema 18.00 – Isoaho, paluu 21.30 Huopanankoskelta
 
VALOTEOKSIA KESKUSTASSA
PE 13.10. – LA 14.10.
The Uprooted-teos torinrannassa
Maro Avrabou & Dmitri Xenakis
Valaistuja kohteita Porthanin puiston ja kääntösillan alueella
TO 12.10. – SU 15.10.
Valoteoksia näyteikkunoissa,
Haapaniemen yläkoulun oppilaat, Ritva Puranen
 
Keskustan liikkeissä pidennettyjä aukioloaikoja ja ohjelmaa, lisätiedot verkkosivuilla ja yritysten omissa kanavissa
 
PIMEÄN TAIVAAN TÄHTIRETKI
KE 11.10. klo 19 Tuulensuu, Pasala. 25€, sisältää makkarat ja kahvit. Oppaana Syrjävaaran Pimeä taivas -keskuksesta Olli Reijonen. Sateella sisällä Tuulensuussa. Enintään 30 osallistujaa, ennakko-ilmoittautuminen viimeistään 9.10. 040 173 7520 tai liisa.hypponen@viitasaari.fi
 
VALOMAALAUS-WORKSHOP
TO 12.10. klo 18 Porthanin puisto
Ohjaajana Anna Kemppainen, Studio Savimäki
Maksuton, ilmoittautuminen paikan päällä
 
AUTUMN LEAVES – SYKSYN SÄVYJÄ
LA 14.10. klo 19 kirkko, vapaa pääsy
Kaisamari Hiltunen, viulu, Riitta Kotisara, piano

Liikkeet

Valon Viitasaaren aikaiset poikkeusaukioloajat ja ohjelmat. Tarkista ajantasaiset tiedot liikkeiden omista kanavista.

• Huopanankosken kioski avoinna perjantaina ja lauantaina klo 15-24. Lauantaina karaokea klo 18 alkaen. Tarjolla ruokaa ja juomaa, Huopanan kyläseura paistaa makkaraa. Facebook / Instagram
• Kello ja Kulta Wiisari avoinna perjantaina klo 19 asti. Tarjouksia, arvontaa, lapsille valaistu onnenpyörä pe klo 16-19, pihan valaisu vintage-valonheittimin. Paistettua makkaraa myynnissä pe klo 14-19. Wiisari lauantaina klo 9-13. Facebook / Instagram
• Rautakauppa Mehton lyhtymyymälä Wiisarin pihassa perjantaina klo 19 asti sekä lauantaina 9-13. Facebook / Instagram
• Taidepuoti Ritva Puranen Art ikkunagalleria valon ja pimeyden yhteistyöstä koko Valon Viitasaaren ajan. Facebook / Instagram
• Suoramyynti Nestori avoinna tapahtuma-aikaan perjantaina klo 18 saakka. Facebook / Instagram
• Kirppis Jessen Mesta avoinna perjantaina klo 19 saakka. Facebook / Instagram
• Keilaravintola Kaatiksessa hohtokeilausta pe ja la klo 16-22, SnowGlowbileet lauantaina klo 22-4. Facebook / Instagram
• Aarteelan kelluva teehuone Porthanin satamassa perjantai- ja lauantai-iltoina. Facebook / Instagram
• Ravintola Lyhdyssä tarjouksia, normaalisti avoinna klo 20 saakka. Facebook / Instagram
• Sisustussaari tarjouksia, perjantaina avoinna klo 18 saakka. Facebook / Instagram

Lisäksi nuorten pitämä kahvila Lottamajalla perjantaina klo 17.30-19.30.

Historia

Ensimmäinen Valon Viitasaari järjestettiin Viitasaaren keskusta-alueella 8.-9. lokakuuta 2021.

Toisessa Valon Viitasaaressa 14.-15.2022 valaistiin kohteita Porthanin puistossa, Torinrannassa, torin alueella, kirkossa ja sen ulkopuolella sekä Savivuoren näkötorni.

Hae sivustolta