Harrastustoimintaa

Viitasaaren harrastustoimijoita (aakkosjärjestyksess).
Mikäli tämän sivun tiedot muuttuvat tai haluat lisätä järjestösi tiedot sivulle, ota yhteys sähköpostilla .

Wiitaunionin alueen harrastustoimijoita löytyy lisäksi sivulta http://www.pihtipudas.fi/vapaa-aika-ja-kulttuuri/harrastustoimintaa

_____________________________________________________________________________________

Akateeminen Suur-Viitasaari-Seura

Jo kahdella vuosikymmenellä toiminut Akateeminen Suur-Viitasaari-Seura etsii jäsenikseen entisiä tai nykyisiä viitasaarelaisia. Seuran tarkoitus ei ole suoranaisesti Viitasaaren alueen laajentaminen, vaan pitää yhteyttä ja järjestää toimintaa enemmän tai vähemmän akateemisesti kouluttautuneiden viitasaarelaishenkisten jäsenten välillä. Jonkinlainen kolmannen asteen koulutus on suositeltavaa, mutta sääntöjen mukaisesti myös muilla perusteilla on mahdollista päästä mukaan. Toimintaa kehittyy jäsenten toiveiden mukaan, ainakin kesällä on tarkoitus järjestää jonkinnäköisiä tapaamisia ja yhteistä
tekemistä. Myös syksyllä perinteisesti järjestetty Wilan-pelitapahtuma siirtyy ASVS:n vastuulle. Oheisella lomakkeella voit hakea seuran jäsenyyttä ollaksesi ensimmäisten jäsenten joukossa.

Hakemuslomake: http://tinyurl.com/yap5m6w

Tiedottaja Markus Kauppinen, email markus.kauppinen (at) tkk.fi

 

Erävaris

Erävariksen harrasteita on: Köysiaktiviteetit: Laskeutuminen, jääkiipeily, korikiipeily. Talvella pidetään viikoittaista harrastetoimintaa mikäli saadaan porukka kasaan.

Melonta: Kesällä ja talvella
Kalastus: Vapakalastus, nuotanveto
Metsästys: Mukaan metsälle
Lauttasauna: Käytettävissä saunaharrastajille

Harrastetoimintaa järjestetään mikäli saadaan sopiva määrä harrastajia, esim. köysiaktiiveihin 6+.

Palvelut saatavilla myös tilauksesta yritys ja yksityisryhmille.

http://www.eravaris.com/

 

Heinäjoen Luonto ry.

Seuramme on perustettu vuonna 2007 puolustamaan alkuperäisluontoa ja esittelemään eritavoin luontoasiaa kansalaisille rakentamalla pitkospuita ym. mahdollisuuksia liikkua Heinäjoen maastossa niin, että jokainen voi tutustua ja halutessaan myös osallistua Heinäjoen puolesta toimimiseen sekä luontotapahtumiin. Pitkospuureitillä on laavu, 2 lintutornia, ekovessa, laituri ongintaa varten sekä mahdollisuus venevuokraukseen.

Tiedustelut Martti Koljonen puh. 0400 451 224

 

Hevosystäväinseura ja Siipolan talli

Viitasaaren hevosystäväinseura on kaikkien hevosharrastajien yhteinen seura. Seura järjestää tapahtumia, kursseja ja koulutuksia sekä toimii yhteistyössä lähialueen hevosystäväinseurojen sekä Keski-Suomen hevosjalostusliiton kanssa. Seuran tapahtumista ja toiminnasta löydät tietoa Siipolan tallin sivuilta.

www.siipolantalli.net

 

KeilaRysä - Viitasaaren Viihdekeskus

Viitasaaren uusi keilahalli KeilaRysä aloitti toimintansa syksyllä 2010. Keilahallin yhteydessä toimii myös ruokailupalveluja tarjoava ravintola.

Lisätietoa yrityksen palveluista löytyy yrityksen kotisivuilta
http://www.keilarysa.fi/

 

 

Keiteleen Melojat ry

Keiteleen Melojat ry on keskusjärjestöihin kuulumaton melontaseura, jonka tarkoituksena on edistää melontaharrastusta Keitelejärven vesireiteillä. Seuran kotipaikka on Viitasaarella, mutta jäsenistöä on myös lähikunnista. Seuralla on erilaisia kajakkeja jäsenten käyttöön ja järjestämme vuosittain kesällä alkeiskursseja melonnan aakkosten ja turvallisuuden merkeissä. Tukikohtana on ns. Osmolan vaja, joka sijaitsee vanhan kääntösillan läheisyydessä, Haapasaarentie ja Kirkkotien haarauman oikealla puolella. 

Lisätietoa toimijoista, jäsenyydestä, tapahtumista, kalustosta sekä kuvia toiminnasta löydät netistä http://www.keiteleenmelojat.fi

  

Koirakerho Viitakoirat ry

Vapaamuotoista koiraharrastustoimintaa kaikille ikäryhmille.
Lisätietoa toiminnasta http://viitakoira.vuodatus.net/

 

Kymön Nesteessä Soutajat

Kirkkovenesoutua kuntoilu- ja kilpailumielessä. Soutamista harrastetaan myös sekaporukalla. Toimintaan ei ole pääsyvaatimuksia, vaan kaikki ovat tervetulleita! Kesäaikana soudetaan kerran viikossa. Talvisin järjestetään lumikenkäretkiä.

Yhteystiedot: Kauko Ikäheimonen puh. 040 582 4167
email.

 

Mielenterveysyhdistys Muikku ry

Muikku ry on valtakunnallisen Mielenterveyden keskusliiton (MTKL) jäsenyhdistys. Liitto on perustettu vuonna 1971. Liittoon kuuluvia yhdistyksiä on n. 190 ja niissä on jäseniä n. 22000. Muikku ry on perustettu v. 2000 ja jäseniä on n. 60. Liitto ja yhdistykset ovat mielenterveyskuntoutujien tukiverkosto, jonka piiriin kaikki ovat tervetulleita. Muikku ry tekee vapaaehtoista mielenterveystyötä mielenterveyspotilaiden ja kuntoutujien omassa yhdistyksessä. Toiminta perustuu vertaistukeen. Yhdistyksen tavoitteena on helpottaa yksinäisyyttä, lisätä liikunnalla terveyttä, harrastaa yhdessä monenlaista (esim. kokkailua, kädentaitoja, elokuvia, ajatustenvaihtoa, retkiä ym.) Yhdistys toimii mielenterveyskuntoutuksen päivätoiminnassa (Haapaniementie 25, Viitasaari). Yhteydenotot päivätoimintaan klo 9.30-16.00 p. 044 4597 596.

 

MLL – Mannerheimin lastensuojeluliitto

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Viitasaaren paikallisyhdistys toteuttaa liiton toiminta-ajatusta YHDESSÄ LAPSEN PARHAAKSI huomioiden erityisesti viitasaarelaisten lasten, nuorten ja lapsiperheiden tarpeet. Arvojamme ovat lapsen ja lapsuuden arvostus, yhteisvastuu, inhimillisyys, suvaitsevaisuus ja ilo. Toimintaamme ovat esimerkiksi perhekahvila sekä kirpputoritapahtumat.

www.mll.fi/viitasaari

 

Pohjoisen Keski-Suomen Luonnonvalokuvaajat ry

Yhdistyksemme järjestää aktiivista toimintaa luontovalokuvauksen merkeissä.

* vaihtuva kuukauden kuva -näyttely Viitasaaren kaupunginkirjastossa
* yhdistyksen vuosinäyttely lokakuussa Viitasaaren kaupunginkirjastossa
* jäsenilta joka kuukauden ensimmäisenä torstaina
* Vuoden Luontokuvan julkistamistilaisuus, johon kutsutaan nimekkäitä luontokuvaajia esittelemään tuotantoaan
* rennot kevät-, kesä-ja talviretket sekä pikkujoulujuhlat joulukuussa

www.keitelejarvi.fi/luonnonkuvaajat

 

Riistanhoitoyhdistys

Viitasaaren riistanhoitoyhdistys toimii Metsästäjäin Keskusjärjestön alaisena toimialueenaan Viitasaaren kaupungin alue. Riistanhoitoyhdistys järjestää metsästäjätutkintokoulutusta, tukee riistanhoitotyötä, järjestää metsästäjille lakisääteiset ampumakokeet sekä vastaa käytännössä yhdistyksen alueella tapahtuvasta metsästyksen suunnittelusta ja valvonnasta. Suurin työpanos riistanhoitoyhdistyksellä on hirvenmetsästyksen sekä suurpetohavainnoinnin parissa. Riistanhoitoyhdistys vastaa myös liikenteessä sattuneiden hirvi- ja suurriistavahinkojen hoitamisesta. Toimintaamme kuuluu myös uusien metsästäjien ja nuorten ohjaaminen riista- ja metsästysharrastuksen pariin sekä avoin ja oikea tiedottaminen harrastuksesta.

Meidät tavoitatte parhaiten netistä http://www.riista.fi/, josta saatte ajantasaiset tiedot koko Suomen riistanhoitoyhdistyksistä. Sivulla on tapahtumatiedot ja yhdistysten toimijoiden yhteystiedot reaaliajassa.


Rytmimusiikki ry

Lisätietoja: Puh. (014) 459 7358

 

Sahis

Sahis on monipuolinen koko perheen hiihto- ja vapaa-ajankeskus, jossa on erinomaiset olosuhteet niin lasketteluun kuin lautailuun. Murtsikkahiihtoa harrastaville on Savivuoren maastossa erimittaisia ja valaistuja latuja. Pienemmille talvilomailijoille on oma Hiihtomaa pulkkamäkineen. Hiihtokeskuksessa toimii myös välinevuokraamo sekä grilli-kahvila. Savivuorella voi kokeilla myös lumikelkkailua. Vuokrattavana on uusia, laadukkaita kelkkoja. Lisäksi järjestetään kelkkasafareita tilaajan toiveiden mukaan. Muita talvisia luontoaktiviteetteja ovat esim. lumikenkäretket, jääkiipeily, köysilaskeutuminen ja talvikalastus.

http://www.sahis.fi/

 

Suomen Punainen Risti, Viitasaaren osasto

Punainen Risti noudattaa kaikessa työssään seitsemää perusperiaatetta; inhimillisyys, puolueettomuus, tasapuolisuus, riippumattomuus, vapaaehtoisuus, yleismaailmallisuus ja ykseys.

Viitasaaren paikallisosasto toimii aktiivisesti. Voit tulla mukaan ensiapuryhmän toimintaan, vapaaehtoiseksi ystäväksi tai osallistua järjestettäviin keräyksiin, esim. nälkäpäiväkeräys.

Olet Sydämellisesti Tervetullut!

http://www.redcross.fi/aktiivit/osastot/lansi-suomi/viitasaari

 

Uimahalli Simmari

Simmari on monipuolinen uimahalli ja virkistyskeskus Viitasaaren keskustassa.

http://www.viitasaari.fi/vapaa-aika-ja-kulttuuri/liikuntapalvelut/simmari

 

Viitakoirat ry

Koirakerho Viitakoirat ry on rekisteröity v.1993 ja toimimme Viitasaarella Keski-Suomessa. Henkilöjäseniä meillä on tällä hetkellä reilu viisikymmentä. Seuramme kaikenkarvaisten ja -näköisten koirien määrää voi vain arvailla. Yhdistys on Suomen Kennelliiton jäsen. Yhdistys tarjoaa mielekästä tekemistä Viitasaaren seudun koirille omistajineen. Järjestämme eritasoisia tottelevaisuus-, agility-, näyttely- ja palveluskoiraharjoituksia. Toimintaamme kuuluvat mm. match show't, tottelevaisuuskokeet, leiripäivät ja yhteislenkit.

Tervetuloa mukaan koiramaiseen toimintaan!

http://viitakoira.vuodatus.net/

 

Viitasaaren 4H-yhdistys

4H on itse tekemisen iloa! 4H-harrastuksessa lapsi ja nuori kasvaa kohti vastuullista ja yritteliästä aikuisuutta. Lapsen ja nuoren kehitysvaiheet huomioon ottavassa toiminnassa opitaan itse tekemällä. 4H-kerhossa omaksutaan käytännön taitoja ja tietoja koulutetun ohjaajan tuella. 4H-koulutukset ja -kurssit syventävät nuoren osaamista. Toiminnassa saadaan valmiuksia yrittäjyyteen ja työelämään.

4H kehittää ihmistä kokonaisuutena. Tätä kuvaavat neljän H:n perustana olevat sanat Head, Hands, Heart ja Health, suomeksi harkinta, harjaannus, hyvyys ja hyvinvointi. 4H-toimija pystyy luomaan arjen hyvinvointia itselleen ja muille.

4H-järjestö on Suomen suurimpia nuorisojärjestöjä. 4H:hon kuuluu 70 000 jäsentä, joista 6 - 28-vuotiaita nuorisojäseniä on 60 000. 4H-yhdistyksiä on 234 ympäri Suomea.

Viitasaaren 4H-yhdistyksen toiminnasta lisätietoja saa nettisivuilta osoitteesta

Http://www.viitasaari.4h.fi

 

Viitasaaren alueen musiikkiopisto

Viitasaaren alueen musiikkiopisto antaa soiton- ja laulunopetusta taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän mukaisesti. Pääsykokeet musiikkiopistoon järjestetään huhtikuussa, musiikkileikkikouluun ilmoittautumiset pääsääntöisesti ennen lukukausien alkua. Tervetuloa opiskelemaan musiikkia!

http://www.viitasaari.fi/paivahoito-ja-koulutus/musiikkiopisto


Viitasaaren Ampujat ry

Toiminta: urheilu- ja metsästysampumatoiminta yhteistyössä Viitasaaren Riistanhoitoyhdistyksen kanssa, harrastuspaikkana Ilmolahden ampumarata

http://viitasaarenampujat.sporttisaitti.com/

 

Viitasaaren Helluntai- ja Vapaaseurakunnat

Tarjoamme monenlaista toimintaa eri ikäisille.
Lapsille järjestetään Mix –toimintailtoja ja Mix- kerhotoimintaa.
Lisäksi toimintaan kuuluvat lastentapahtumat ja kesäisin pidettävä lastenleiri.
Varhaisnuorille on tarjolla mm. Max –illat ja MaxCafe-illat sekä nuortenleirit, joita järjestetään n. 3 kertaa vuodessa. Näihin sekä varhaisnuoret että nuoret ovat tervetulleita.

Viitasaaren Helluntai- ja Vapaaseurakunnan lapsi- ja nuorisotyö toteutetaan pääosin yhdessä.

Toiminnasta tietoja lisää ja tarkemmin Helluntai- ja Vapaaseurakunnan kotisivuilta:
www.viitasaari.helluntaiseurakunta.fi
www.viitasaari.svk.fi

 

VJK -Viitasaaren Jalkapalloklubi ry

www.viitasaarenjk.net

 

Viitasaaren Kalakaverit ry

Kalastuskilpailujen ja -tapahtumien järjestäminen, sekä kalastuksen harrastusmahdollisuuksien edistäminen.

Seuran kotisivujen osoite:

http://www.viitasaarenkalakaverit.net/

 

Viitasaaren Kennelkerho ry

Kerhomme on perustettu vuonna 1967 lähinnä Viitasaarelaisten koiraharrastajien kerhoksi. Jäseniä on nyt 160 ja määrä vaihtelee hieman vuosittain, ja jäsenet jakautuen ympäri Suomen.

Pääsääntöisesti jäsenistö on koostunut metsästyskoiraharrastajista, joka näkyy myöskin kerhon toiminnassa, syksyllä on runsaasti eri koemuotoja aina helmikuulle saakka. On jäniksen ajokokeita, ketun ajattamista, hirven haukkukokeita sekä koiranäyttelyitä eri roduille. On lähennetty myös uusille roturyhmien koirille jotka eivät ole olleet mukana aktiivisesti. Nuorten koiraharrastajien ja nuorten aikuisten joukko on tulossa taas voimakkaasti toimintaan mukaan.

Viitasaaren kennelkerhosta lisää asiatietoa ja historiikki jossa on haukuntaa myös yöjäljelle:

http://www.viitasaarenkennelkerho.fi/

Tervetuloa reippaaseen toimintaan mukaan, kennelhengessä saa höyryt ulos!

 

Viitasaaren kylät

Toimintaa ja tapahtumia Viitasaaren kylillä.

http://www.viitasaari.fi/kaupunki-ja-hallinto/kylat

 

Viitasaaren Lavatanssijat ry

ViiLaT eli Viitasaaren lavatanssijat ry on Viitasaarella syksyllä 2008 perustettu lavatanssiseura. Vuoden 2010 alusta alkaen olemme olleet Suomen seuratanssiliiton SUSEL ry:n jäsenyhdistys. Toimintaamme ja harjoituksiimme ovat kaikki tervetulleita läheltä ja kaukaa parin kanssa tai ilman! 

 

Viitasaaren Partiolaiset ry.

Partio on vastavoima ”Miks mun pitäis” ja ”Ei kuulu mulle” -asenteille. Partiossa toimitaan ryhmissä, jotka noudattavat partio-ohjelmaa. Tärkeää on se, että saa tehdä itse. Pienimmätkin partiolaiset osallistuvat puuhiin – vastuun antaminen nuorille on partion perusidea.

Seikkailu ja elämykset kuuluvat partioon. Terve luottamus omiin kykyihin kasvaa!

http://www.partio.fi/

 
Viitasaaren pyöräily-yhteisö

Viitasaaren pyöräily-yhteisö (Viipyy) on epävirallinen pyöräilyporukka, joka käyttää huvi-, hyöty- ja kuntoiluvälineenään mm. polkupyörää vierastamatta kuitenkaan muita etenemismuotoja. Pyöräilijät ovat mukana valtakunnallisessa kilometrikisassa ja touhuavat muutenkin pyöräilyn ympärillä järjestäen pyörälenkkejä ja retkiä lähiseutujen teille ja maastoihin.

http://www.kuntsi.net/viipyy/

Viitasaaren Radiokerho ry.

Viitasaaren Radiokerho ry. on pohjoisen Keski-Suomen radioharrastajia yhdistävä yhdistys, jossa pääpaino on radioamatööritoiminnassa, mutta ei esim. dx-kuuntelijoitakaan hyljeksitä. Radiokerholla on oma radioamatööriasema, järjestämme erilaisia projektiluonteisia tapahtumia ja kerhoilloissamme on usein pannu ja juotoskolvi kuumana. Osallistumme myös vapaaehtoiseen pelastuspalvelutoimintaan. Aikaansaannoksiimme voit tutustua Internet-sivuillamme

http://oh6aad.net

 

Viitasaaren Reserviläiset ry

Yhdistyksen tavoitteena on ylläpitää ja kehittää kansalaisten maanpuolustustahtoa sekä reserviläisten ns. kenttäkelpoisuutta. Yleisimpiä toimintamuotoja ovat ammunta, maastotoiminta, liikunta ja urheilu, erilainen maanpuolustustahdon ylläpitämiseksi tehtävä työ, laaja veteraanituki ja -työ sekä veteraaniperinteen vaaliminen.

www.reservilaisliitto.fi/viitasaarenreservilaiset

 

Viitasaaren Reserviupseerit ry

Yhdistys on perustettu vuonna 1938 ja sen tarkoituksena on jäsenistönsä aatteellisen ja toiminnallisen työn tukeminen. Yhdistyksemme toimii vahvasti maanpuolustustyössä monin eri tavoin. Yhdistys on aktiivisesti mukana veteraanityössä ja veteraaniperinteen siirtämiseen osallistuminen on meille kunnia-asia. Yhdistys järjestää jäsenistömme kenttäkelpoisuuden ylläpitoon liittyviä tapahtumia läpi vuoden. Yhdistyksemme palkittiin vuonna 2004 ja 2012 Keski-Suomen Reserviupseeripiirin aktiivisimpana yhdistyksenä. Jäseniä meillä on ollut viime vuosina noin 50.

http://www.rul.fi/viitasaari/

 

Viitasaaren seurakunta

Lapsityö

Lapsityö työskentelee 0- 5-vuotiaiden lasten parissa. Seurakunnan lapsityö järjestää viikoittain kokoontuvia päiväkerhoja 3-5-vuotiaille, perhekerhoja Pikkutaskussa seurakuntatalolla ja Miekkarinteen kerhotilassa sekä erilaisia tapahtumia ja perhekirkkoja. Kesäkuun alussa on Nappulaleiripäivät 3 - 5 -vuotiaille Lummeniemessä.

http://www.viitasaarenseurakunta.fi/ryhmat/lapset

Tytöt ja pojat

Tytöille ja pojille (6-14 -vuotiaille) järjestetään kerhoja (esim. sählykerho ja kokkikerho), toimintailtoja (kerran kuussa seurakuntatalolla) ja leirejä (kesällä, syksyllä ja talvella). Tutustu tarjontaan tarkemmin oheisesta linkistä. Tervetuloa mukaan!

http://www.viitasaarenseurakunta.fi/ryhmat/tytot-ja-pojat

Nuorisotyö

* Toimintapaikkoina nuorisotila Takatasku srk-talolla ja Lummeniemen leirikeskus
* Viikoittain nuortenilta ja avoimet ovet
* Rippikoulun käyneille tarjotaan kahdelle vuodelle jaksottuva, monipuolinen ja hauska isoskoulutus
* Neljä kpl. isoskoulutusleirejä vuosittain sekä nuorten syysleiri.
* Vuoden mittaan retkiä mm. Maata Näkyvissä-festareille Turkuun, Ristirock-tapahtumaan Tampereelle ja Can't U C the Crucifix-tapahtumaan Äänekoskelle
* Vuoden 2010 marraskuusta lähtien on 16-vuotta täyttäneillä nuorilla mahdollisuus äänestää kirkollisvaaleissa. Tämä on ensimmäinen kerta kun nuorilla on todellinen mahdollisuus vaikuttaa koko seurakuntaa ja kirkkoa koskettaviin päätöksiin.
* Tule turisemaan elämän iloisista tai surullisista asioista.

http://www.viitasaarenseurakunta.fi/ryhmat/nuoret

 

Viitasaaren Suunta ry - ViiSu

Suunnistusseura, jonka ohjelmassa kaikki suunnistuslajit. Ylläpitää paikkakunnan suunnistuskarttoja, järjestää harrastustoimintaa ja kilpailuja. Tärkeimpänä alueena on tällä hetkellä nuorten suunnistusharrastuksen elvyttäminen.

www.viitasaarensuunta.net

 

Viitasaaren Sydänyhdistys ry.

Viitasaaren Sydänyhdistys ry.Sydänyhdistys osaksi sydänpotilaan liikuntapolkua!

Viitasaaren Sydänyhdistys ry. on perustettu vuonna 1972 ja laitettu yhdistysrekisteriin vuonna 1973.

Toiminta on vapaamuotoista ja kaikkea muuta kuin haudanvakavaa. Kisailuja, arpajaisia ja muuta virkistävää toimintaa mm. erilaisia luentoja eri aiheista sekä mukavaa yhdessäoloa keskustellen ja kokemuksia vaihtaen.

Lisätietoa Sydänyhdistyksen toiminnasta http://sydanliitto.fi/viitasaari/toiminta/uutiset#/id/1175 

Viitasaaren Teatteri ry

Lisätietoja: Puh. 044 459 7358

 

Viitasaaren Tennis

Lasten- ja nuorten Street-tenniskerho perjantaisin Areena sali 2 alkaen klo 16-18.
Viitasaaren yläkoulun Street-tennispäivä to 4.5.2017 klo 9-15 Viitasaari Areenan salissa.
Tennisvalmennusta annetaan sopimuksen mukaan yksilöille ja ryhmille (työporukat).
Mikäli haluat tulla mukaan ja/tai saada lisätietoja, ota yhteys
Esa Kainulainen, gsm +358 [0] 400 541 041 esakai (at) pp.inet.fi
https://www.facebook.com/viitasaarentennis/

 

Viitasaaren Urheiluautoilijat

Mikroautoilua Fenestran pihalla kesäisin/ talvella jo 5 vuoden ajan Myllärin puiston rannassa jäällä ajoa. Kiinteä rata hankkeilla kesäksi 2010. Tällä hetkellä n. 30 kuskia ja 20 autoa.

Lisätietoja: Hannu Paananen puh. 0500 918 209.

 

Viitasaaren Viesti ry

Urheiluseuratoimintaa hiihdossa, yleisurheilussa, lentopallossa, voimailussa kuntoilijoille ja veteraaniurheilijoillekin. Liikuntakerho lapsille syyskuusta huhtikuuhun, hiihtokoulu talvella ja urheilukoulu kesällä keskusurheilukentällä.

Viitasaaren Viestin jaostot: hiihtojaosto, yleisurheilujaosto, lentopallojaosto, kaukalopallojaosto, salibandyjaosto, skimbaajajaosto, voimailu- ja painijaosto sekä veteraani- ja kuntojaosto. Veteraani- ja kuntojaoston alaisuudessa toimivat saappaanheittäjät ja triathlonistit.

http://viitasaarenviesti.fi/

 

Viitasaari Boxing Club

Viitasaari Boxing Club Ry on vuonna 2010 perustettu kamppailu-urheilun yleisseura. Toiminta-alueena on pohjoinen Keski-Suomi ja seuran kotipaikka on Viitasaari.

Lisätietoa toiminnasta löytyy clubin kotisivuilta

https://www.facebook.com/events/151091718303626/

 

Viitasaari-Seura ry.

Nimensä mukaisesti Viitasaari-Seura – entinen Viitasaaren Kotiseutuyhdistys – pyrkii toiminnassaan kotiseudun kaikinpuoliseen kehittämiseen sekä kotiseututietouden lisäämiseen, kotiseutuhengen yllä pitämiseen ja kotiseudun kulttuurien vaalimiseen. Seura on ehtinyt jo 60 vuoden ikään, mutta se koettaa pysyä ajan riennossa mukana järjestämällä näyttelyjä ja tapahtumia.

Seura upea valokuvakokoelma ja muuta seuraan liittyvää löytyy osoitteesta www.viitasaari.1g.fi


 

Viitaseudun opisto

Viitaseudun opisto tarjoaa monipuolisia koulutuspalveluja Viitasaaren ja Pihtiputaan kuntien asukkaille.

https://www.opistopalvelut.fi/viitaseutu/index.asp

 
Ylä-Keiteleen Koukku

*Kerhoja, retkiä ja kilpailuja nuorille
*Monipuolista ja menestyvää kilpailutoimintaa
*Jäsenyys oikeuttaa viehekalastukseen Pohjois-Keiteleellä

Tervetuloa mukaan vireään toimintaan!

Yhteyshenkilö Niko Korhonen 040 729 2837.

http://www.ksvapaa-ajankalastajapiiri.net/index.php?page=ylae-keiteleen-koukku-ry