Vastaa Viitasaaren tulevaisuuskyselyyn ja vaikuta – Viitasaaren uuden kaupunkistrategian laadinta on käynnistynyt

Julkaistu 05.04.2022

Viitasaarella on käynnistynyt uuden kaupunkistrategian tekeminen. Strategia laaditaan käynnissä olevalle valtuustokaudelle 2021-2025 ja se määrittää Viitasaaren toiminnan sekä talouden pitkän aikavälin tavoitteet.

Pikkasen paremmassa periferiassa kerätään strategian tekemistä varten eri toimijoiden mielipiteitä tulevaisuuskyselyllä, johon pyydetään vastauksia esimerkiksi kuntalaisilta, loma-asukkailta, yrityksiltä ja järjestöiltä. Mielipiteet lähetetään helppokäyttöisellä Webropol-verkkokyselyllä. Kysely on avoinna keskiviikkoon 20.4. saakka.

Yhteystietonsa jättäneet osallistuvat arvontaan. Pääpalkintona on 500 euron lahjakortti viitasaarelaisen Erävariksen palveluihin. Lisäksi arvotaan muita palkintoja.

Tulevaisuuskyselyyn voi vastata myös paperilla. Paperisia kyselylomakkeita on saatavissa keskiviikosta 6.4. alkaen Uimahalli Simmarista, päiväkeskukselta, kirjastosta ja kaupungintalolta. Täytetyt paperikyselyt voi myös palauttaa mainittuihin paikkoihin.

Strategiatyön osana järjestetään myös kolme sidosryhmätyöpajaa keskiviikkona 20.4. Ensimmäinen työpaja on tarkoitettu henkilöstölle klo 10-12. Toinen työpaja suunnataan yrittäjille 13-15 sekä kolmas työpaja klo 15-17 yhdistyksille ja järjestöille. Työpajat järjestetään Digikeskuksessa, Lennättimen yhteydessä (Keskitie 4).

Kyselyn, sidosryhmätyön ja muun aineiston pohjalta laaditaan ensimmäisen versio strategiasta, jota kaupunginvaltuusto käsittelee 12.5 ja toista versiota 30.5. Uusi strategia jalkautetaan käyttöön elokuusta alkaen.

Viitasaaren keskeisin päätöksenteko, suunnittelu ja kehittäminen pohjautuu kaupunkistrategiaan. Laadittava kaupunkistrategia on kuntalain mukainen ja siinä huomioidaan nykytilanne sekä tulevat toimintaympäristön muutokset. Strategiassa määritellään sen toteutumisen arviointi ja seuranta.

Strategiatyöprosessin, tulevaisuuskyselyn, kaupunkistrategian kokoamisen ja visualisoinnin toteuttaa FCG Finnish Consulting Group Oy.

Takaisin uutisiin

Hae sivustolta